Pirjo Ahola

Sinun asiallasi!
Palvelusihteeri ,varavaltuutettu

Ehdokas 47

Olen kotikuntaani tyytyväinen anianpeltolainen ja haluan olla edelleen kehittämässä
kuntaamme jokaisen asikkalalaisen parhaaksi. Opiskelu Lahden kauppaopistossa
antoi eväät työelämään, ensin Askolla (23 vuotta) ja sen jälkeen 90-luvulla mm. Lahden poliisilaitoksella (5 vuotta).

Vuosituhannen vaihteessa muutin perheineni Lahdesta lapsuudenkotiini ja tällöin palvelusihteerin työ (8 vuotta) löytyi Asikkalan kunnantalolta. Kaksi kautta varavaltuutettuna ovat antaneet kokemusta kuntapolitiikasta ja Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenyys eläkeläisjärjestön edustajana on ollut näköalapaikka ikäihmisten edunvalvontaan. Haluaisin edelleen kantaa korteni kekoon kuntamme hyväksi osana demari-perhettä. Kameran kanssaluonnossa liikkuminen antaa puhtia päiviini ja politiikan seuraamisesta on tullutmelkein ”leipätyö”, myöskin hyvä dekkari on aina lukemisen väärtti!